Alihankinta ja yhteistyöt

Mutkaton ja joustava yhteistyökumppani

Teen yhteistyötä korutuotannon parissa vaate- ja korubrändien, suunnittelijoiden ja taiteilijoiden kanssa.

Suunnittelen ja toteutan myös myynti/oheistuotteita, eli merchiä yrityksille sekä muille toimijoille heidän brändi-ilmeellä.

Apukädet tarpeen mukaan

Autan sinua korutuotannossa tarpeesi mukaan.

Vuosien varrella osa asiakkaista on ulkoistanut minulle korujen kasaamisen kokonaan, osa käyttänyt palveluitani sesonkien aikana, ja osa tilannut jonkin työvaiheen aina silloin tällöin.

Autan mm. seuraavissa työvaiheissa:

  • Tuotesuunnittelu ja ideointi >> Huomaathan, etten tee kuitenkaan tuotteisiin kuvituksia
  • Tiedostojen teossa laserpajalle
  • Korujen koonnissa, liimauksessa ja rasioinnissa
  • Osien ja korurasioiden/tuotekorttien hankinnassa
  • Helmitöissä

Mitä sinä haluat sanoa?

Toteutan myös tapahtumaasi, yrityksellesi tai muulle yhteisölle myynti- ja oheistuotteita brändi-ilmeelläsi.

Tuotteet voivat toimia markkinoinnin apuna, liikelahjana tai lisämyynnin tekemisenä päätuotteesi rinnalla.

Toteutan tuotteet kotimaisesta koivuvanerista ja akryylista mm.

  • Korviksia
  • Avaimenperiä
  • Magneetteja
  • Rintakoruja
  • Nimikylttejä

Ideat tämän tyyppisiin tuotteisiin voi lähteä logosta, arvomaailmasta, tapahtuman luonteesta tai puhtaasti siitä, mitä haluat kohderyhmällesi sanoa.

Esimerkkejä yhteistöistä>>>

Materiaalien hankinta ja suosimani materiaalit

Kun teetätät minulla alihankintatyön tai tilaat muun projektin, voimme hankkia materiaalit kontaktiesi kautta tai minun yhteistyökumppanieni kautta.

Jos toimitat minulle materiaalit, huomioithan etten työstä lainkaan eläinperäisiä materiaaleja.

Koivuvaneri ja akryyli

Teen yhteistyötä helsinkiläisen laserpajan kanssa, jolla on käytössä kotimaiset PEFC- & FSC-serfioidut* koivuvanerit. Akryyli heille tulee eurooppalaisilta tavarantoimittajilta. 

Suosin näitä materiaaleja, koska ne ovat kevyitä, niihin saa tulostettua upeasti printtejä ja niihin voi yhdistellä muihin materiaaleihin.

Ruostumaton teräs / RST / kirurginteräs

Koukut, ketjut ja välirenkaat on valmistettu Kiinassa. Olen tilannut varastoa kiinalaiselta käsityö- ja korukomponentteihin erikoistuneelta toimittajalta.

Käyttämäni ruostumaton teräs on laadultaan 304 tai 316. Näistä käytetään myös nimeä kirurginteräs.

Näiden kahden (304 ja 316) ero liittyy molybdeeniin, jota 316 sisältää, 304 ei. Molybdeeni voi parantaa teräksen syöpymiskestävyyttä, jolloin 316 on korroosion kestävämpi laatu kuin 304.

Ruostumaton teräs on hypoallerginen eli on hyvin epätodennäköistä, että se aiheuttaa allergisia reaktioita. Se sisältää kuitenkin aina nikkeliä, joka on kemiallisesti sitoutuneena muihin metalleihin, ettei se pääse vapautumaan.

Ruostumaton teräs on valikoitunut käyttöön alihankintatöissä, koska se aiheuttaa vähemmän allergisia reaktioita. Se on myös kestävää, eikä tummu tai naarmuunnu niin helposti.

Kartonkiset korurasiat

Korurasiat tilaan Tanskasta, ja valitsen aina mahdollisuuksien mukaan ECO, jotka ovat FSC-sertifioituja*.

Kartonkiset taustapahvit

Suunnittelen korviksiin kartonkiset taustapahvit itse, ja käytän niiden tulostukseen tamperelaista tulostuspalveluita tarjoavaa yritystä.

Vegaaninen koruliima

Koruliimat tilaan kotimaisilta maahantuojilta. Käytän vain vegaanisia, eläinkokeettomia koruliimoja.

Pakkausmateriaalit

Käytössä tilauksien suojaamiseen on kloori- ja happovapaa silkkipaperi. Silkkipaperilla on FSC-sertifikaatti*.

Verkkokauppatilauksissa suosin aaltopahvisia postituslaatikoita. Ne ovat ympäristöystävällinen valinta, sillä ne ovat helppo kierrättää.

Isompien tilausten (alihankinta- ja yhteistyöt) lähetykset pyrin aina lähettämään kierrätetyissä pahvilaatikoissa, joita on tullut esim. materiaalihankintojen mukana.

Muutenkin kierrätän kaikki mahdolliset puhtaat pakkauspaperit, kuplamuovit sekä pahvilaatikot uudelleen käyttöä varten.

*FSC-sertifikaatti (Forest Stewardship Council) on maailman luotetuin metsätuotteiden vastuullisuussertifikaatti. Sertifikaatti takaa, että raaka-aine tulee vastuullisesti hoidetuista metsistä.

Hinnasto tulossa pian!

Ota rohkeasti yhteyttä niin tehdään yhdessä sellainen tuote, joka kertoo teidän meiningistä!